30 joulukuuta 2021

Cannellonit

Cannellonit ovat herkkua. Niiden valmistaminen tuntui ensimmäisiä kertoja tehdessä todella työläiltä ja sottaiselta puuhalta, mutta kun ottaa muutaman asian huomioon, ne ovat itse asiassa aika helppoja tehdä. Laitan jauhelihakastikkeen pursotinpussiin (kaksi pussia päällekkäin, sillä kastike on kuumaa ja tarvittaessa vielä keittiöpyyhe pussien ympärille), johon leikkaan reilun kokoisen aukon. Älä laita pursotinpussia liian täyteen, vaan täytä sitä mieluummin usein. Ladon rullat leivinpaperin päälle uunipellille riviin ja nostan rullan pursottamisen ajaksi pystyyn. Jauhelihakastikkeen sekaan voi lisätä myös pieneksi pilkottuja kasviksia (porkkanaa, paprikaa) ja juustoraastetta.

Cannellonit, jauheliha, pasta

Cannellonit
 
1 pkt (250 g) cannelloneja (Myllyn Paras)
 
Jauhelihakastike:
500 g jauhelihaa
1 - 2 sipulia
2½ dl vettä
1 lihaliemikuutio
70 g tomaattipyreetä
n. 100 g salsakastiketta
valkopippuria
pizzamaustetta
 
Tomaattikastike:
400 g tomaattimurskaa
2½ dl ruokakermaa
½ tl suolaa
mustapipppuria
Cannellonit, jauheliha, pasta
 
Päälle:
juustoraastetta 

Valmista jauhelihakastike. Ruskista jauheliha pannulla ja lisää sen joukkoon kuullottumaan hetkeksi pieneksi pilkotut sipulit. Lisää vesi, lihaliemikuutio, pyree, salsakastike sekä mausteet. Anna kastikkeen kiehahtaa. Valmista cannellonien päälle tuleva tomaattikastike. Sekoita tomaattimurska ja ruokakerma keskenään ja mausta suolalla ja pippurilla. Täytä cannellonit jauhelihakastikkeella ja kaada putkien päälle tomaattikastike. Ripottele pinnalle lopuksi vielä reilusti juustoraastetta. Paistetaan 225 asteessa noin puoli tuntia.



25 joulukuuta 2021

Kanasalaatti

Kanasalaatti on ruokaisa salaatti. Paista kananfileet hyvissä ajoin vaikka edellisenä päivänä, jotta ne ehtivät jäähtyä. Halutessasi voit lisätä salaattiin myös tuore-/suolakurkkua ja sipulia. Tarjoile salaatinkastikkeen kera.
 
kanasalaatti, kana-pastasalaatti, ruokaisa salaatti, salaatti
Kanasalaatti
 
½ pss Torino Tricolori Simpukka-pastaa
n. 700 g hunajamarinoitua kanan minuuttifileetä 
1 pussi jääsalaattia
1-2 paprikaa
1-2 omenaa

Kypsennä kanan minuuttifileet ja jäähdytä ne kylmäksi. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä. Kaada keitinvesi pois ja huuhtele ne heti kylmällä vedellä. Pese ja revi jääsalaatti kulhoon. Lisää pieneksi pilkotut paprikat ja omenat. Pilko lopuksi jäähtyneet kananfileet kuutioiksi ja sekoita kaikki ainekset sekaisin.

21 joulukuuta 2021

Hanna-tädin kakut

Hanna-tädin kakut, Hanna-tädin keksit, keksit, makeat leivonnaiset, joulu
Äidiltä perityt leivontareseptit ovat parhaita. Tässä on yksi sellainen ja varmasti siirtyy sukupolvelta toiselle jatkossakin. Vanhoissa leivontaohjeissa on usein käytetty mittana lasia ja kahvikuppia, niin tässäkin. Ja näihin voit käyttää päiväyksen ylittäneet kuohukermat oikein hyvin. Hanna-tädin kakkujen pyöritteleminen on helppoa puuhaa, joten ota lapset mukaan leivontatalkoisiin.
 
Hanna-tädin kakut
 
1 lasi sokeria
1 kkp kuohukermaa
1 kkp (150 g) voisulaa
1 tl soodaa
2 lasia vehnäjauhoja
1 lasi perunajauhoja
 
Hanna-tädin kakut, Hanna-tädin keksit, keksit, makeat leivonnaiset, joulu
Sekoita kerma ja sokeri. Lisää jäähtynyt voisula. Mittaa toiseen kulhoon kuivat aineet ja lisää ne taikinaan siivilän läpi. Sekoita taikina tasaiseksi. Leivo taikinasta tanko ja jaa se paloihin. Pyörittele paloista pieniä palloja (halkaisija n. 2 cm). Jätä pallojen väliin reilusti tilaa pellillä, sillä ne leviävät uunissa. Voit paistaa koekakun, jotta tiedät, minkä kokoisia palloja haluat tehdä. Paistetaan 200 asteessa n. 8 min.

20 joulukuuta 2021

Kaneliässät

kaneliässät, sokeriässät, ässät, ässä-keksit, makeat leivonnaiset, maidoton, keksit
Tämän kaneliässät-ohjeen olen perinyt äidiltäni. Vanha resepti siis, mutta takuulla toimiva. Kaneliässien alkuperäisessä ohjeessa jauhojen mittana on käytetty kahvikuppia. Punnitsin jauhot tähän oman kahvikuppini mukaan.
 
Kaneliässät (n. 60 - 70 kpl)
 
100 g margariinia (maidoton)
200 g sokeria
3 munaa
½ tl soodaa
3 kkp (n. 345 g) vehnäjauhoja 
 
Päälle:
sokeria
kanelia
 
Vatkaa huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat varovasti sekoittaen. Mittaa vehnäjauhot ja sooda toiseen kulhoon ja lisää ne siivilän läpi taikinaan. Anna taikinan tekeytyä kylmässä muutama tunti, mieluiten seuraavaan päivään. Ota taikina pehmenemään huoneenlämpöön n. puoli tuntia ennen leipomista. Pyörittele taikinasta n. 10 cm pituisia, sormen paksuisia pötköjä ja kierittele ne kaneli-sokeriseoksessa. Muotoile S-muotoon pellille leivinpaperin päälle. Paista ässä-keksejä uunin keskitasolla 200 asteessa n. 10 minuuttia.
 
kaneliässät, sokeriässät, ässät, ässä-keksit, makeat leivonnaiset, maidoton, keksitkaneliässät, sokeriässät, ässät, ässä-keksit, makeat leivonnaiset, maidoton, keksit

19 joulukuuta 2021

Rauha-mummin maustekakku

Rauha-mummin maustekakku on löytynyt minun reseptikirjastani jo vuosia. Olen löytänyt sen Kotiliesi-lehdestä ja ikinä en ole epäonnistunut sen leipomisessa. Se on täydellinen, pehmeä maustekakku. Tätä kakkua kelpaa syödä muulloinkin kuin jouluna, vaikka sopiikin erityisesti joulukahvipöytään.
 
Rauha-mummin maustekakku
 
Rauha-mummin maustekakku, maustekakku, joulu, kahvikakku, kuivakakku, maidoton, kakku
2 munaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl siirappia
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
½ tl kardemummaa
(1 ½ dl rusinoita)
150 g margariinia (maidoton)
1 ½ dl vahvaa kahvia
1 ½ tl soodaa
4 ½ dl vehnäjauhoja 
 
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää siirappi, mausteet, rusinat (voi jättää poiskin), sulatettu ja jäähdytetty margariini sekä jäähdytetty vahva kahvijuoma. Mittaa vehnäjauhot ja sooda toiseen kulhoon ja lisää ne taikinaan siivilän läpi. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada se voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakkua 175 asteessa n. 45-50 min.


18 joulukuuta 2021

Wilhelmiinat

Wilhelmiina-keksit ovat helppoja ja nopeita leipoa. Nämä myös maistuvat superhyviltä. Siksi näitä varmaan tuleekin leivottua lähes joka juhlaan. Jos haluat oikein juhlavia keksejä, voit pursottaa vielä tummasta suklaasta raidat viipaleiden päälle.
Wilhelmiinat, Wilhelmiina-keksit, makeat leivonnaiset, keksit, pikkuleivät, juhla
 
Wilhelmiinat

200 g voita
Wilhelmiinat, Wilhelmiina-keksit, makeat leivonnaiset, keksit, pikkuleivät, juhla2 1/4 dl sokeria
1 keltuainen
2 rkl siirappia
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
 
Päälle:
tummaa suklaata  

Ota voi ja kananmuna hyvissä ajoin jääkaapista lämpenemään. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon munan keltuainen ja siirappi. Sekoita toisessa kulhossa vaniljasokeri, leivinjauhe sekä vehnäjauho ja lisää ne siivilän läpi taikinaan. Pyörittele taikinasta n. sormen paksuisia, koko uunipellin mittaisia pötköjä. Laita pellille vain 3-4 pötköä, sillä ne leviävät uunissa reilusti. Paista 175 asteessa n. 10-15 min. Leikkaa Wilhelmiinat heti uunista otettuasi terävällä veitsellä vinoneliöiksi. Jos haluat suklaaraidat, pursota ne jäähtyneiden keksien päälle. 


Wilhelmiinat, Wilhelmiina-keksit, makeat leivonnaiset, keksit, pikkuleivät, juhla
Wilhelmiinat, Wilhelmiina-keksit, makeat leivonnaiset, keksit, pikkuleivät, juhla

 

17 joulukuuta 2021

Joulupipareita

joulupiparit, piparit, piparkakut, Santa Maria, joululeivonta, maidoton, Kukkolan piparit
Pipareiden leipominen kuuluu meidän perheessä itsenäisyyspäivän puuhiin, johon myös lapset osallistuvat. Osa pipareista koristellaan myöhemmin. Muutama pipari varataan kuuseen ja joka vuosi tehdään piparitalo tai värkätään jotain muuta. Tänä vuonna tein Sunnuntain-sivuilta löytyneen mallin mukaan reen.

Tämän Santa Maria-piparkakkureseptin olen napannut piparkakkumaustepussin kyljestä toista kymmentä vuotta sitten. Ja hyväksi havaittua ohjetta en ole nähnyt tarpeelliseksi käydä muokkaamaan. Nykyisin Santa Marian piparkakkumaustepussissa on hieman erilainen resepti, varmasti hyvä sekin.
 
Santa Maria-piparkakut
 
joulupiparit, piparit, piparkakut, Santa Maria, joululeivonta, maidoton, Kukkolan piparit
2 dl siirappia
2 dl sokeria
1 pss (n. 20 g) Santa Maria piparkakkumaustetta
250 g margariinia (maidoton)
2 munaa
10 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
 
joulupiparit, piparit, piparkakut, Santa Maria, joululeivonta, maidoton, Kukkolan piparit
Kiehauta siirappi, sokeri ja piparkakkumauste kattilassa. Sekoita seosta koko ajan, jottei se tartu pohjaan. Lisää margariini ja anna sen sulaa. Jäähdytä seos ja lisää munat hyvin sekoittaen. Mittaa vehnäjauhot ja sooda toiseen kulhoon ja lisää ne siivilän läpi taikinaan. Anna taikinan tekeytyä kylmässä muutama tunti, mieluiten seuraavaan päivään. Ota taikina pehmenemään huoneenlämpöön n. puoli tuntia ennen leipomista. Kauli taikina levyksi jauhotetulla pöydällä ja ota muotilla kuvioita. Paista piparkakkuja leivinpaperin päällä pellillä, uunin keskitasolla 200 asteessa n. 7 min. Tästä taikinasta onnistuu tehdä myös esim. piparitalo, mutta paista isoja talon osia hieman pidempään.
 
 
Tänä vuonna halusin kokeilla myös jotain uutta reseptiä perinteisen rinnalle. Kukkolan piparit-resepti löytyi Pieni piparkakkukirja-sivuilta. Käytin tavallisen piparkakkumausteen tilalta appelsiinilla maustettua piparkakkumaustetta. Mukavaa vaihtelua perinteisiin piparkakkuihin.
 
Kukkolan piparit
joulupiparit, piparit, piparkakut, Santa Maria, joululeivonta, maidoton, Kukkolan piparit
 
2 munaa
2 3/4 dl sokeria
270 g margariinia (maidoton) sulatettuna
3/4 dl siirappia
1 pss (20 g Santa Maria appelsiinilla maustettua) piparkakkumaustetta
2 dl perunajauhoja
6 3/4 - 7 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
 
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon sulatettu, jäähdytetty margariini, siirappi ja piparkakkumauste. Mittaa toiseen kulhoon kuivat aineet (peruna- ja vehnäjauhot sekä sooda) ja sekoita ne taikinaan siivilän läpi. Anna taikinan tekeytyä kylmässä muutama tunti, mieluiten seuraavaan päivään. Ota taikina pehmenemään huoneenlämpöön n. puoli tuntia ennen leipomista. Kauli taikina levyksi jauhotetulla pöydällä ja ota muotilla kuvioita. Paista piparkakkuja leivinpaperin päällä pellillä, uunin keskitasolla 200 asteessa n. 7 min.







16 joulukuuta 2021

Piparimokkapalat

Joulun makuja mokkapalojen muodossa. Joissakin ohjeissa olen nähnyt pohjaan käytettävän kypsiä murskattuja pipareita, mutta itse olen tykännyt tästä ohjeesta, jossa käytetään piparitaikinaa. Kuorrutuksesta voi jättää kaakaojauheen pois, jos haluaa vaaleamman kuorrutuksen.
 
piparimokkapalat, mokkapalat, joulu, makeat leivonnaiset, piirakka
Piparimokkapalat

Pohja:
200 g margariinia
3 ½ dl sokeria
3 munaa
5 dl vehnäjauhoja
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl piparkakkumaustetta
2 dl maitoa
150 g tummaa suklaata
100 g piparitaikinaa paloina 
 
piparimokkapalat, mokkapalat, joulu, makeat leivonnaiset, piirakkapiparimokkapalat, mokkapalat, joulu, makeat leivonnaiset, piirakka
Ota margariini, munat ja maito lämpenemään jääkaapista hyvissä ajoin ennen leipomista. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat varovasti sekoittaen. Mittaa vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja piparkakkumauste toiseen kulhoon ja lisää ne taikinaan siivilän läpi. Lisää maito. Rouhi tumma suklaa karkeaksi rouheeksi ja sekoita se pieniksi paloiksi pilkotun piparitaikinan kanssa taikinan joukkoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja  paista piirakkapohjaa 200 asteessa n. 25 min. 
piparimokkapalat, mokkapalat, joulu, makeat leivonnaiset, piirakka

Kuorrutus:
125 g voita sulatettuna
45 g vahvaa kahvia
280 g tomusokeria
30 g tummaa kaakaojauhetta 
2 tl piparkakkumaustetta
 
piparimokkapalat, mokkapalat, joulu, makeat leivonnaiset, piirakka
Valmista kuorrutus. Sekoita kaikki ainekset sekaisin vispilällä ja kaada kuorrutus jäähtyneen piirakkapohjan päälle.
 
Päälle:
murskattuja pipareita

Ripottele murskattuja pipareita piirakan päälle heti kuorrutuksen levittämisen jälkeen, jottei kuorrutus ehdi kovettua.



Rieska

Rieskan paistaminen vaatii korkean paistolämpötilan. Parasta tulee tietenkin leivinuunissa paistettuna, mutta lähes yhtä herkulliseen lopputulokseen pääsee sähköuunillakin. Leivinuunia minulla tulee lämmitettyä harvoin, joten nämäkin rieskat kypsyivät sähköllä.
 
rieska, ohrarieska, leipä, lapin rieskaRieska 5-6 isoa

1 l piimää tai vettä/maitoa
2 ½ tl suolaa
12 ½ dl ohrajauhoja
5 dl vehnäjauhoja
2 ½ tl soodaa tai leivinjauhetta 
 
Mittaa jääkaappikylmä piimä (vesi tai maitokin käy) kulhoon ja lisää siihen suola. Mittaa ja lisää jauhot ja sooda (jos käytit nesteenä piimää) tai leivinjauhe (jos käytit nesteenä vettä tai maitoa). Sekoita nopeasti taikinaksi, älä vaivaa. Jaa taikina 5-6 osaan ja kaulitse palat ohuiksi, pyöreiksi rieskoiksi. Pistele rieskat haarukalla ja paista 250-300 asteessa n. 7-8 min.

rieska, ohrarieska, leipä, lapin rieska

 
Piimään tehtynä rieskoista tulee hieman punertavampia kuin veteen tehtynä. Kuvassa taaimmaiset rieskat on leivottu piimään.

15 joulukuuta 2021

Jauhelihapata

Kun tekee mieli valmistaa ruoaksi jotain yksinkertaista mutta hyvää, kokkaa jauhelihapataa; jauhelihaa, perunaa ja jotain kasvista. Usein käytän tähän pataan paprikaa ja pussillisen vihreitä pakastepapuja, mutta tällä kertaa pavut olivat minun pakasteesta päässeet loppumaan. Hyvää tuli kyllä ilman papujakin.
 
Jauhelihapata
jauhelihapata, jauheliha, pata

1½ kg perunaa (kiinteää)
600 g jauhelihaa
2 sipulia
1½ tl suolaa
jauhelihamaustetta (ei sis. suolaa)
1 paprika
 
Kuori ja pilko perunat pieniksi kuutioiksi. Laita perunakuutiot kattilaan ja vettä sen verran, että perunat peittyvät. Keitä perunat kypsiksi n. 25 min. Ruskista jauheliha pannulla. Lisää jauhelihan joukkoon kuullottumaan kuoritut ja pilkotut sipulit. Mausta suolalla ja jauhelihamausteella. Pilko paprika kuutioiksi ja lisää pannulle. Anna paprikoiden hetken pehmetä pannulla. Kaada perunoista keitinvesi pois ja sekoita jauheliha perunoiden joukkoon.


09 joulukuuta 2021

Kaura-omenapaistos

Kaura-omenapaistos on yksi helpoimmista leipomuksista, kun tekee mieli jotain hyvää. Viime päivinä on ollut ulkolaisia omenoita todella edulliseen hintaan kaupoissa, joten siinä on toinen hyvä syy tehdä paistosta. Lämpimän paistoksen kanssa maistuu kanelilla maustettu kerma-rahka.
 
Kaura-omenapaistos
kaura-omenapaistos, omenapaistos, paistos, omena, kaura, kanelirahka, jälkiruoka

omenoita
sokeria
kanelia
 
muruseos:    
200 g margariinia (maidoton)
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
4 ½ dl kaurahiutaleita
 
Pese omenat ja poista niistä siemenkota. Pilko omenat pieniksi paloiksi ja levitä ne voidellun uunivuoan pohjalle. Ripottele hieman sokeria ja kanelia niiden päälle. Valmista muruseos. Sulata margariini ja lisää siihen sokeri, vehnäjauhot sekä kaurahiutaleet. Sekoita tasaiseksi muruksi ja ripottele se omenoiden päälle. Paista paistosta 175 asteessa n. 45 min - 1 tunti, kunnes omenapalat ovat pehmeitä. Pienennä lämpöä loppuvaiheessa, jos paistoksen pinta alkaa tummumaan liikaa.

02 joulukuuta 2021

Perunasämpylät

Nämä sämpylät ovat takuulla pehmeitä vielä seuraavana päivänäkin. Meillä jää usein ruoalta perunasosetta tähteeksi ja hyödynnän sen sitten leipomuksiin. Tällä kertaa leivoin sämpylöitä. Pienempikin määrä sosetta riittää tuomaan sämpylöihin pehmeyttä.
 
Perunasämpylät (n. 35 kpl)
perunasämpylät, sämpylät, perunasose, perunamuusi

4 dl nestettä (maitoa tai vettä)
n. 800 g perunasosetta
1½ tl suolaa
2 rkl sokeria
2 pss kuivahiivaa
n. 700 g vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 dl öljyä
 
Mittaa kulhoon reilusti (n. 42 asteista) kädenlämpöinen neste. Lämmitä myös perunasose, jos se on kylmää ja lisää se nesteen joukkoon hyvin vatkaten, niin ettei perunasoseesta jää paakkuja. Lisää suola ja sokeri. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään vehnäjauhoja ja lisää se sekä kauraleseet taikinaan. Lisää loput vehnäjauhot vähitellen. Vaivaa, kunnes taikina on sopivan kimmoisaa ja lisää lopuksi öljy. Anna taikinan kohota liinan alla n. puoli tuntia ja leivo pyöreitä sämpylöitä jauhoja apuna käyttäen. Anna sämpylöiden kohota leivinpaperin päällä uunipellillä, liinan alla, n. puoli tuntia. Paista 225 asteessa n. 10-12 min.