30 marraskuuta 2021

Appelsiinikiisseli

Appelsiinikiisseli on väriltään ja maultaan raikas. Tarjoile lämmin kiisseli hieman kohmeisten pakastemansikoiden kera.
 
Appelsiinikiisseli
appelsiinikiisseli, kiisseli

2 l appelsiinitäysmehua
6 rkl perunajauhoja
ripaus sokeria
(pakaste)mansikoita
 
Kaada appelsiinimehu kattilaan. Mittaa perunajauhot appelsiinimehun joukkoon ja kuumenna mehu koko ajan sekoittaen, jottei perunajauhot painu pohjaan ja tartu kattilaan kiinni. Kun kiisseli pulpahtaa, ota kattila pois liedeltä ja ripottele pinnalle hieman sokeria, jottei kiisseliin tule kuorta.

29 marraskuuta 2021

Kanakastike ja paistetut paprikat

kanakastike, broilerikastike, paprika, paistettu paprika
Päivälliseksi valmistui kanakastiketta ja pannulla paistettua paprikaa riisin kera. Jääkaapissa oli hieman nuupahtaneita paprikoita, joten pilkoin ne pannulle pehmenemään lisää 😁. Paprikat ovat ihan hyviä myös seuraavana päivänä kylmänä leivän päällä.
 
Kanakastike

600 g broilerin maustamattomia fileesuikaleita
1-2 sipulia
n. 1 tl suolaa
currya
paprikajauhetta
mustapippuria
5 dl ruokakermaa
ruohosipulia
 
Ruskista broilerin fileesuikaleet pannulla. Lisää pannulle pieneksi pilkottu sipuli. Mausta suolalla, currylla, paprikajauheella sekä mustapippurilla. Lisää ruokakerma ja anna kastikkeen hautua n. 10 minuuttia. Ripottele valmiin kastikkeen pinnalle ruohosipulia.

Paistetut paprikat 
 
punaista suippopaprikaa
ripaus suolaa ja mustapippuria
hunajaa
 
Paistamiseen: margariinia tai öljyä
 
Pilko paprikat reilun kokoisiksi paloiksi. Pehmitä niitä hetki pannulla rasvassa. Mausta suolalla ja mustapippurilla sekä tilkalla hunajaa.


20 marraskuuta 2021

Lohikiusaus

Kalaa tulisi syödä ravitsemussuositusten mukaan vähintään kaksi kertaa viikossa ja eri kalalajeja vaihdellen. Kala on minusta kallista, joten meillä syödään sitä lähinnä silloin, kun se sattuu olemaan kaupassa tarjouksessa. Ja useimmitenhan se on lohta. Lohikiusauksen voi valmistaa lämminsavulohesta, kylmäsavulohesta, graavilohesta tai raa'asta lohesta, mutta huomioi tällöin suolan oikea määrä.

lohikiusaus, kalalaatikko
Lohikiusaus
 
1 kg peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
n. 400 g lämminsavulohta
5 dl ruokakermaa (osa voi olla creme fraichea)
n. 1 tl suolaa
valkopippuria 
tilliä

Voitele uunivuoka margariinilla. Sekoita peruna-sipulisekoitus ja lohi pieninä palasina vuokaan. Mausta ruokakerma suolalla ja valkopippurilla. Kaada kerma perunoiden ja kalan päälle ja ripottele pinnalle tilliä. Paista kiusausta 200 asteessa n. 1 tunti.
 
 
 
Ihailen olohuoneessani kukkaloistoa, jota kestää vain hetken 😍. Ulkona on niin harmaata ja synkkää, lumesta ei ole tietoakaan, joten kiinanruusun puhkeaminen kukkaan pitkän tauon jälkeen on suuri ilon aihe. Minulla on ollut vuosien varrella useita erilaisia kiinanruusuja ja tämä keltainen yksilö on ollut ainoa, johon ei ole tullut seittejä tekevää hämähäkkiä.

16 marraskuuta 2021

Tomaattinen jauhelihakastike ja perunamuusi

Jauhelihakastike ja pasta on etenkin monessa lapsiperheessä toivottua ruokaa. Tarjoa tomaattisen jauhelihakastikkeen kanssa tällä kertaa perunamuusia. Suosittelen tekemään muusia reilun annoksen, jotta voit sitten tähteistä tehdä perunarieskoja.
 
Tomaattinen jauhelihakastike
tomaattinen jauhelihakastike, jauhelihakastike, perunamuusi, perunasose
 
400 g jauhelihaa
1-2 sipulia
n. 1 tl suolaa
paprikajauhetta
mustapippuria
70 g tomaattipyreetä
400 g tomaattimurskaa
 
Ruskista jauheliha korkeareunaisessa kasarissa ja lisää pieneksi pilkotut sipulit jauhelihan joukkoon. Mausta suolalla, paprikajauheella ja mustapippurilla. Lisää tomaattipyree sekä -murska ja anna kastikkeen hautua 10 - 15 min.
 
 
Perunamuusi
 
2 kg jauhoisia perunoita
reilu 1 tl suolaa
n. 4 dl maitoa
 
Kuori perunat ja keitä ne vedessä kypsäksi n. 30 min. Kaada keitinvesi pois ja mausta perunat suolalla. Kuumenna maito esim. mikrossa kuumaksi, lisää se perunoiden joukkoon ja vatkaa perunat kuohkeaksi muusiksi sähkövatkaimella.
 
 
 
 


11 marraskuuta 2021

Mustikkahyytelökakku

mustikkahyytelökakku, mustikka, hyytelökakku, isänpäivä
Isänpäivä lähestyy, joten tässäpä marjainen kakku isälle. Mustikoista tehty hyytelökakku maistuu raikkaalta eikä sen koristelemiseen tarvitse uhrata aikaa, sillä se on yksinkertaisuudessaan ja voimakkaan värisenä houkutteleva.
 
Mustikkahyytelökakku (halkaisijaltaan 26 cm vuoka)

Pohja:
150 g kaurakeksejä
50 g voita
 
Täyte:
2 dl vispikermaa
2½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
400 g maitorahkaa
n. ½ dl sokeria (maun mukaan)
500 g mustikoita (pakaste)
8 liivatelehteä
 
Murskaa kaurakeksit pohjaa varten (esim. pussissa kaulimen avulla) ja lisää sen joukkoon sulatettu voi. Painele keksimurska irtopohjavuoan rengasta apuna käyttäen suoraan kakkuvadille. Näin vältät kakun siirtämisen vuoasta kakkulautaselle. 
 
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen n. 5 - 10 minuutiksi. 
 
mustikkahyytelökakku, mustikka, hyytelökakku, isänpäivä
Vaahdota kerma ja vaniljakastike. Lisää vaahdon joukkoon rahka ja sokeri. Sulata mustikat (esim. mikrossa pienellä lämmöllä) ja ota mustikoista irronnutta mehua erilleen n. ½ dl. Soseuta mustikat sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Lisää mustikkasose kerma-rahkan joukkoon. 
 
Kuumenna erilleen otettu mustikkamehu mikrossa kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä liotusvesi pois ja liuota lehdet kuumaan mehuun. Lisää mehu hieman jäähtyneenä, ohuena nauhana, vatkaimella vatkaten mustikka-kerma-rahkan joukkoon.
 
Kaada seos keksipohjan päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan tai seuraavaan päivään. Irrota rengas varovasti esim. hammastikulla reuna kiertäen, jotta kakku ei halkeile. Koristele kakku halutessasi.

06 marraskuuta 2021

Uunijuurekset

Paahdetut uunijuurekset ovat mitä parhain lisäke niin liha- kuin kalaruoillekin. Juureksiin tulee uunissa ihanan rapea pinta, mutta ovat pehmeitä sisältä ja ne saavat makean maun. Itselleni oli yllätys, miten esim. juuripersiljan maku muuttui uunissa paahdettuna.

Uunijuurekset
uunijuurekset, paahdetut uunijuurekset, uunikasvikset

n. 1 kg juureksia (esim. porkkanaa, palsternakkaa, punajuurta, lanttua, juuripersiljaa)
n. 1 tl suolaa
mustapippuria
Provencale yrttiseosta
2 rkl oliiviöljyä

tuoreita yrttejä esim. basilikaa

Kuori ja pilko juurekset pieniksi paloiksi/tikuiksi ja levitä ne tasaisesti leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele niiden päälle suola, mustapippuri ja Provecale yrttiseosta. Valuta oliiviöljyä juureksille ja kääntele niitä, jotta juurekset maustuvat tasaisesti. Paahda juureksia 200 asteisessa uunissa n. 1 tunti. Paistoaikaan vaikuttaa juurespalojen koko. Ripottele tuoreita yrttejä kypsien, paahdettujen juuresten päälle.