20 marraskuuta 2021

Lohikiusaus

Kalaa tulisi syödä ravitsemussuositusten mukaan vähintään kaksi kertaa viikossa ja eri kalalajeja vaihdellen. Kala on minusta kallista, joten meillä syödään sitä lähinnä silloin, kun se sattuu olemaan kaupassa tarjouksessa. Ja useimmitenhan se on lohta. Lohikiusauksen voi valmistaa lämminsavulohesta, kylmäsavulohesta, graavilohesta tai raa'asta lohesta, mutta huomioi tällöin suolan oikea määrä.

lohikiusaus, kalalaatikko
Lohikiusaus
 
1 kg peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
n. 400 g lämminsavulohta
5 dl ruokakermaa (osa voi olla creme fraichea)
n. 1 tl suolaa
valkopippuria 
tilliä

Voitele uunivuoka margariinilla. Sekoita peruna-sipulisekoitus ja lohi pieninä palasina vuokaan. Mausta ruokakerma suolalla ja valkopippurilla. Kaada kerma perunoiden ja kalan päälle ja ripottele pinnalle tilliä. Paista kiusausta 200 asteessa n. 1 tunti.
 
 
 
Ihailen olohuoneessani kukkaloistoa, jota kestää vain hetken 😍. Ulkona on niin harmaata ja synkkää, lumesta ei ole tietoakaan, joten kiinanruusun puhkeaminen kukkaan pitkän tauon jälkeen on suuri ilon aihe. Minulla on ollut vuosien varrella useita erilaisia kiinanruusuja ja tämä keltainen yksilö on ollut ainoa, johon ei ole tullut seittejä tekevää hämähäkkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti