10 lokakuuta 2021

Omena-nutellatäytekakku

omena-nutellatäytekakku, nutellatäyte, täytekakku, makeat leivonnaiset, nutellanystävälle, omenaruusutNutellanystävän kakku, johon omena tuo sopivasti raikkautta. Syksy on meillä lasten syntymäpäivien aikaa, joten kakkuja tulee tehtyä useampia ja välillä on kiva kokeilla jotain uutta. Tällä kertaa kokeilin täytteeksi Dr.Oetkerin-sivuilta löytynyttä ohjetta, jossa vaniljakreemiin sekoitetaan nutellaa (itse laitoin nutellaa enemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa). Punaposkisten kotimaisten omenoiden kuorista pyörittelin ruusuja koristeeksi ja oman pihan omenapuusta löytyi vielä ihan vihreitä lehtiä. Omenaruusujen reunat menevät kivasti rypylle, kun ne hieman kuivahtavat eivätkä ole ihan tuoreita.
 
Omena-nutellatäytekakku
 
Pohja: (halkaisijaltaan 26 cm vuokaan)
 
6 munaa
2½ dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta 

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Mittaa kuivat aineet kulhoon. Mittaa toiseen kulhoon huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Vatkaa ne kuohkeaksi vaahdoksi. Itse käytän vatkaamiseen sääntöä 1 muna/1 minuutti eli vatkaan kuutta munaa vähintään 6 minuuttia. Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahtoon varovasti nostellen. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista pohjaa n. 45 - 50 min. Ota vuoka uunista ja säikäytä kakku eli tipauta kakkuvuoka heti n. 10 - 15 cm korkeudelta pöydälle. Älä siis vielä kumoa kakkua. Näin saat kakusta tasaisen ja kuohkean. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassaan ja kumoa se sitten pöydälle.

Täyte 1:
 
500 g omenasosetta (ei tarvitse välttämättä sokeria lainkaan)
 
Täyte 2:
 
1 ps (100 g) vaniljakreemijauhetta (Dr.Oetker)
6 dl maitoa
n. 250 g nutellaa
50 g hasselpähkinärouhetta 

Sekoita vaniljakreemijauhe kylmän maidon joukkoon ja  vatkaa voimakkaasti n. 3 min. Lisää nutella ja pähkinärouhe ja laita tekeytymään jääkaappiin n. ½ tunniksi. 

Leikkaa kakku neljään osaan (3 väliä) ja täytä kakku laittamalla jokaiseen väliin ensin omenasosetta ja sen päälle nutellatäytettä.
 
Kostutus:
 
n.1/4 dl omenamehua
 
Kostuta kakusta vain päällimmäinen kerros, sillä täytteenä oleva omenasose kostuttaa riittävästi kakkua. Laita kakku vetäytymään jääkaappiin seuraavaan päivään.
 
omena-nutellatäytekakku, nutellatäyte, täytekakku, makeat leivonnaiset, nutellanystävälle, omenaruusutPäälle ja koristeluun:
 
100 g nutellaa
hasselpähkinärouhetta
omenaruusuja

Levitä nutella kakun päälle ja koristele kakku haluamallasi tavalla esim. hasselpähkinärouheella sekä omenaruusuilla ja lehdillä.
 
Reunoille ja pursotukset:
 
100 g tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa
 
Sulata suklaa mikrossa pienellä teholla, välillä sekoittaen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sen joukkoon hieman jäähtynyt suklaasula.  Levitä tai pursota suklaakerma kakun reunoille.
 

 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti