05 helmikuuta 2022

Runebergin torttu

Runebergin torttu, makea leivonnainen
Joka vuosi on tullut tehtyä eri reseptillä Runebergin torttuja, sillä en ole löytänyt sitä minun suunmukaista ohjetta. Mutta tämä Hanna Sumarin resepti, joka löytyy myös Valion sivuilta vähemmillä mausteilla, vakuutti minut ja tulen tekemään tällä ohjeella toistekin. Tästä annoksesta sain 18 kpl paperisiin muffinsivuokiin tehtyä torttua.
 
Runebergin torttu
 
200 g margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1½ dl mantelijauhetta
1 dl korppujauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl kanelia
½ tl jauhettua inkivääriä
1½ dl kuohukermaa
Runebergin torttu, makea leivonnainen

Lisäksi:
vadelmahilloa
tomusokerikuorrutusta (tomusokeria, vettä, sitruunamehua)

Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöiset munat yksitellen. Mittaa kuivat aineet (vehnäjauhot, mantelijauhe, korppujauhot, leivinjauhe, kardemumma, kaneli ja inkivääri) toiseen kulhoon, Sekoita ja lisää siivilän läpi taikinan joukkoon. Lisää kerma ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina pursotinpussiin. Pursota muffinssivuokiin rengas, jonka keskelle laita n. ½ tl vadelmahilloa, pursota hillosilmän päälle lisää taikinaa. Paista torttuja uunin keskitasolla 175 asteessa n. 20-25 minuuttia. Irrota tortuista paperit ja käännä tortut ylösalaisin. Valmista melko jämäkkä tomusokerikuorrutus sekoittamalla tomusokeria ja tilkka vettä ja/tai sitruunamehua. Tee sokerikuorrutteesta rengas tortun päälle ja lisää renkaan keskelle vadelmahilloa.
Runebergin torttu, makea leivonnainen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti