06 maaliskuuta 2022

Lihapullat

lihapullat, lihapyörykät

Kenelleppä ei maistuisi itsetehdyt lihapullat. Tällä ohjeella onnistuu tehdä myös mureketta tai pihvejä. Kerran kokeilin pullien pursottamista ja sen jälkeen en ole pullia enää pyöritellyt käsin. 
 
Lihapullat 
 
2 dl vettä
1 dl korppujauhoja
1-2 sipulia
2½ tl suolaa
n. 1/4 tl mustapippuria
n. 1 tl paprikajauhetta
n. 2 rkl sinappia
2 munaa
1 kg jauhelihaa
 
lihapullat, lihapyörykät
Laita korppujauhot turpoamaan veteen siksi aikaa, kun pilkot sipulit. Lisää suola, mausteet ja sipulit sekä munat ja jauheliha ja sekoita tasaiseksi massaksi. Laita massa pursotinpussiin ja pursota pieniä pullia uunipellille leivinpaperin päälle. Voit käyttää veistä apuna tasoittamaan pullien pintaa, jos ne jäävät rosoiseksi pursottamisen jälkeen. Paista pullia 200 asteisessa uunissa, keskitasolla n. puoli tuntia tai kunnes ne saavat väriä pintaan.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti